Hola amigos!
Samalla kun vuodatan teille tietoa tämänpäiväisestä normitorstaistani, yritän tedä historian läksyjä (TOIVOTONTA!). Jos nyt unohdan vain ne läksyt ja kirjoitan. Torstaipäiväni alkoi kuten kaikki muutkin päivät. Herätyskello soi joskus puoli 7 maissa ja sitten torkun niin kauan, kunnes on ihan pakko nousta. Silloin on yleensä vain noin kymmenen minuuttia aikaa suoriutua bussipysäkille. Bussin pitäisi tulla 7:20. Nopeasti vaatteet päälle, kirjat kassiin ja menoksi. Torstaipäivä kun vielä sattui olemaan niin mukaan piti myös änkeä tanssikamat (eli jazztossut, housut[niis on kivat reiät kun kerran kaaduin aika pahasti pyörällä], paita, polvituki ja muuta sellaista), jotka on äärettömän vaikea mahduttaa mukaan koulukirjojen ja muun tarvittavan lisäksi. Siinä rytäkässä sitten vain toivoin, että sain kaiken otettua mukaan, sillä aikaa ei ollut tarkistaa. Laitoin kengät jalkaan ja lähdin juoksemaan (varmaan koskaan en ole vielä onnistunut kävelemään pysäkille, naapuritkin varmaan aina katsovat, että siellä se taas juoksee...). Kuten tavallista, myöhästyin. Seuraava bussi menee kauemmalta pysäkiltä ja huomasin, että sinnekin on erittäin kiire ja taas sitä mennään juoksujalkaa ylämäkeä. Onneksi sentään juuri ja juuri ehdin mukaan siihen kyytiin (huomaa juuri ja juuri), sillä muuten olisin myöhästynyt koulusta.
MIKSI OLEN AINA MYÖHÄSSÄ? MIKSI EN MENE AIKAISIN NUKKUMAAN? MIKSI EN PÄÄSE YLÖS SÄNGYSTÄ? MIKSI?
Koulupäiväkin oli aika normi. En muista yhtään mitään niistä tunneista. Varmaan jotain nukuin siellä. Ei ollut varaa ostaa batterya. No, ehkä ihan hyvä, koska rahani tulevat hupenevaan hyyyyyyyvin nopeasti jos tämänhetkinen batteryn osto-/juomisvimma pysyy entisellään. Espanjan tunnilla kun piti tehdä kuuntelua niin melkein nukahdin. Kiinnostavaa. Kuitenkin, torstai on se päivä kun minulla on tanssitunti, torstai on se päivä kun Lindkullassa on tuutorstai -ilta. Ja tänä torstaina Lindkullassa oli vielä Toksovan reissulaisten kesken tapaaminen. Opettelin laulamista venäjäksi. Täytyy myöntää, että jotkin sanat ovat huomattavan vaikeita lausua, ovat sellasia pelkkiä konsonanttimöhkäleitä. Matkalla käymme siis erilaisissa kohteissa ja viemme esimerkiksi lastenkotiin vaatteita, joita saimme äidin kanssa kaivettua jätesäkillisen lahjoitettavaksi. Hienoja vaatteita. Tuli todella hyvä olo kun pystyi jo kuvitella, millaisen ilon voi tuottaa köyhälle venäläislapselle.
Tanssituntikin oli ihan normi, mutta tänään oli kyllä todella hauskaa koko ryhmän kesken. Välillä jäätiin vähän juoruilemaankin, se on niin mukavaa. Menemme 18.11.2006 Iittalaan tanssimaan koreografikilpailuun ja sitä varten olemme harjoitelleet tanssia, mustat lasihelmet. Sen voi tietenkin nähdä myös Funkan joulunäytöksissä. Ah, sitä tanssia rakastan, se on todella kiva. Kotiin pääsin jälleen kerran normisti Saaran kyydillä. Se vaan tuntuu joka kerta nololta tunkea Saaran kyytiin, vaikka minulle onkin sanottu, ettei siitä ole mitään haittaa. Silti se jotenkin vaivaa. Sitten se ärsyttää kun se vaivaa. On minulla taas ongelmat. Matkalla katselin kaunista suurta kullankeltaista puolikuuta. Se oli erittäin kaunis. Kyytiä en saanut ihan kotiovelle asti, joten jouduin myös kävelemään todella pimeää -sanotaanko täysin pilkkopimeää- hiekkatietä pitkin kotiin. Muutuin vähintäänkin vainoharhaiseksi jokaisesta pienestäkin äänestä jonka siellä kuulin, myöskin näkyvyys oli.. taino, sitä ei oikeastaan edes ollut. Kuulin vain askeleideni äänet ja näin pieniä valonpilkahduksia kaukaisista katulampuista. Se oli pelottavaa, mutta toisaalta olen kulkenut siitä niin monta kertaa aikaisemminkin, että osaisin varmasti perille sokeana ja kuuronakin. Onneksi tämä pieni valoton pätkä toi myös mahdollisuuden tarkastella kunnolla tähtitaivasta! Jäin sitäkin ihmettelemään hetkeksi. Siinä tuntee itsensä niin pieneksi.
Pitkän päivän jälkeen on niin ihanaa laahustaa kotiin. Laskea tavarat jonnekin ja rojahtaa sohvalle tai mennä syömään. Kiusata niitä pikkusiskoja tai kuunnella kun äiti laulaa Pikkugeetä :'DD. Tänään taas venyy tämä nukkumaanmeneminen kun täällä vielä istun tietokoneella, hyihyi, mutta huomenna voi onneksi nukkua hieman pidempään, ei tarvitse juosta bussille niin kovaa koska se tulee viisi minuuttia myöhemmin ja alkaa muutenkin syysloma! Vielä olisi läksyjä ja sudokuja tekemättä. Huomenna on luvassa mukava koulupäivä ja erittäin mukava ilta Heinillä! Odotan jo kovasti. Ja huomenna on 13 perjantai! Muutama vuosi sitten kyseisenä päivänä polveni meni sijoiltaan, mitä se nyt tekee aina välillä. Toivottavasti mitään vastaavaa ei tapahdu huomenna. Mitään ei tapahdu. Polvivammaisena sitä vain ei koskaan tiedä milloin tapahtuu. Vammoista kuitenkin lisää joskus myöhemmin.
Minä söin tänään omenalörtsyn.
Hei, pakota minut nukkumaan. En osaa mennä itsestään. Kamalaa, jos en jaksa valvoa huomenna. Ehkä annan itselleni luvan ostaa Batteryn, tai kaksi, perjantain kunniaksi. Sain jopa vihdoin isospalkkani (huimat 170 euroa) eli voin hyvin sallia pienen törsäämisen. jos muuten tiedät mistä saa lepakkotuolin kankaita niin kerro ihmeessä, sellaisen mustan haluan. Ehkä sitten voin lukea koulujuttuja, kun minulla on lepakkotuoli. Ilman sitä ei voi kunnolla lukea. Niin olen kai päättänyt. En tiedä miksi, mutta tiedän, että se on todella typerää. Minä olen typerä. Ainakin suurimman osan ajasta.
Nyt saa loppua pakkomielteinen galleriaselailu ja on aika siirtyä sohvasängyn pohjalle ratkomaan sudokuja ystäväiseni. Idolini yöeläjä Eerokin ilmoitti jo menevänsä pian nukkumaan! Minun tulee siis kiirehtiä. Näkemisiin, kuulemisiin ja lukemisiin!
Kauniita unia, Annin kuvia.
Pikkuhai.Samalla kun vuodatan teille tietoa tämänpäiväisestä normitorstaistani, yritän tedä historian läksyjä (TOIVOTONTA!). Jos nyt unohdan vain ne läksyt ja kirjoitan. Torstaipäiväni alkoi kuten kaikki muutkin päivät. Herätyskello soi joskus puoli 7 maissa ja sitten torkun niin kauan, kunnes on ihan pakko nousta. Silloin on yleensä vain noin kymmenen minuuttia aikaa suoriutua bussipysäkille. Bussin pitäisi tulla 7:20. Nopeasti vaatteet päälle, kirjat kassiin ja menoksi. Torstaipäivä kun vielä sattui olemaan niin mukaan piti myös änkeä tanssikamat (eli jazztossut, housut[niis on kivat reiät kun kerran kaaduin aika pahasti pyörällä], paita, polvituki ja muuta sellaista), jotka on äärettömän vaikea mahduttaa mukaan koulukirjojen ja muun tarvittavan lisäksi. Siinä rytäkässä sitten vain toivoin, että sain kaiken otettua mukaan, sillä aikaa ei ollut tarkistaa. Laitoin kengät jalkaan ja lähdin juoksemaan (varmaan koskaan en ole vielä onnistunut kävelemään pysäkille, naapuritkin varmaan aina katsovat, että siellä se taas juoksee...). Kuten tavallista, myöhästyin. Seuraava bussi menee kauemmalta pysäkiltä ja huomasin, että sinnekin on erittäin kiire ja taas sitä mennään juoksujalkaa ylämäkeä. Onneksi sentään juuri ja juuri ehdin mukaan siihen kyytiin (huomaa juuri ja juuri), sillä muuten olisin myöhästynyt koulusta.
MIKSI OLEN AINA MYÖHÄSSÄ? MIKSI EN MENE AIKAISIN NUKKUMAAN? MIKSI EN PÄÄSE YLÖS SÄNGYSTÄ? MIKSI?
Koulupäiväkin oli aika normi. En muista yhtään mitään niistä tunneista. Varmaan jotain nukuin siellä. Ei ollut varaa ostaa batterya. No, ehkä ihan hyvä, koska rahani tulevat hupenevaan hyyyyyyyvin nopeasti jos tämänhetkinen batteryn osto-/juomisvimma pysyy entisellään. Espanjan tunnilla kun piti tehdä kuuntelua niin melkein nukahdin. Kiinnostavaa. Kuitenkin, torstai on se päivä kun minulla on tanssitunti, torstai on se päivä kun Lindkullassa on tuutorstai -ilta. Ja tänä torstaina Lindkullassa oli vielä Toksovan reissulaisten kesken tapaaminen. Opettelin laulamista venäjäksi. Täytyy myöntää, että jotkin sanat ovat huomattavan vaikeita lausua, ovat sellasia pelkkiä konsonanttimöhkäleitä. Matkalla käymme siis erilaisissa kohteissa ja viemme esimerkiksi lastenkotiin vaatteita, joita saimme äidin kanssa kaivettua jätesäkillisen lahjoitettavaksi. Hienoja vaatteita. Tuli todella hyvä olo kun pystyi jo kuvitella, millaisen ilon voi tuottaa köyhälle venäläislapselle.
Tanssituntikin oli ihan normi, mutta tänään oli kyllä todella hauskaa koko ryhmän kesken. Välillä jäätiin vähän juoruilemaankin, se on niin mukavaa. Menemme 18.11.2006 Iittalaan tanssimaan koreografikilpailuun ja sitä varten olemme harjoitelleet tanssia, mustat lasihelmet. Sen voi tietenkin nähdä myös Funkan joulunäytöksissä. Ah, sitä tanssia rakastan, se on todella kiva. Kotiin pääsin jälleen kerran normisti Saaran kyydillä. Se vaan tuntuu joka kerta nololta tunkea Saaran kyytiin, vaikka minulle onkin sanottu, ettei siitä ole mitään haittaa. Silti se jotenkin vaivaa. Sitten se ärsyttää kun se vaivaa. On minulla taas ongelmat. Matkalla katselin kaunista suurta kullankeltaista puolikuuta. Se oli erittäin kaunis. Kyytiä en saanut ihan kotiovelle asti, joten jouduin myös kävelemään todella pimeää -sanotaanko täysin pilkkopimeää- hiekkatietä pitkin kotiin. Muutuin vähintäänkin vainoharhaiseksi jokaisesta pienestäkin äänestä jonka siellä kuulin, myöskin näkyvyys oli.. taino, sitä ei oikeastaan edes ollut. Kuulin vain askeleideni äänet ja näin pieniä valonpilkahduksia kaukaisista katulampuista. Se oli pelottavaa, mutta toisaalta olen kulkenut siitä niin monta kertaa aikaisemminkin, että osaisin varmasti perille sokeana ja kuuronakin. Onneksi tämä pieni valoton pätkä toi myös mahdollisuuden tarkastella kunnolla tähtitaivasta! Jäin sitäkin ihmettelemään hetkeksi. Siinä tuntee itsensä niin pieneksi.
Pitkän päivän jälkeen on niin ihanaa laahustaa kotiin. Laskea tavarat jonnekin ja rojahtaa sohvalle tai mennä syömään. Kiusata niitä pikkusiskoja tai kuunnella kun äiti laulaa Pikkugeetä :'DD. Tänään taas venyy tämä nukkumaanmeneminen kun täällä vielä istun tietokoneella, hyihyi, mutta huomenna voi onneksi nukkua hieman pidempään, ei tarvitse juosta bussille niin kovaa koska se tulee viisi minuuttia myöhemmin ja alkaa muutenkin syysloma! Vielä olisi läksyjä ja sudokuja tekemättä. Huomenna on luvassa mukava koulupäivä ja erittäin mukava ilta Heinillä! Odotan jo kovasti. Ja huomenna on 13 perjantai! Muutama vuosi sitten kyseisenä päivänä polveni meni sijoiltaan, mitä se nyt tekee aina välillä. Toivottavasti mitään vastaavaa ei tapahdu huomenna. Mitään ei tapahdu. Polvivammaisena sitä vain ei koskaan tiedä milloin tapahtuu. Vammoista kuitenkin lisää joskus myöhemmin.
Minä söin tänään omenalörtsyn.
Hei, pakota minut nukkumaan. En osaa mennä itsestään. Kamalaa, jos en jaksa valvoa huomenna. Ehkä annan itselleni luvan ostaa Batteryn, tai kaksi, perjantain kunniaksi. Sain jopa vihdoin isospalkkani (huimat 170 euroa) eli voin hyvin sallia pienen törsäämisen. jos muuten tiedät mistä saa lepakkotuolin kankaita niin kerro ihmeessä, sellaisen mustan haluan. Ehkä sitten voin lukea koulujuttuja, kun minulla on lepakkotuoli. Ilman sitä ei voi kunnolla lukea. Niin olen kai päättänyt. En tiedä miksi, mutta tiedän, että se on todella typerää. Minä olen typerä. Ainakin suurimman osan ajasta.
Nyt saa loppua pakkomielteinen galleriaselailu ja on aika siirtyä sohvasängyn pohjalle ratkomaan sudokuja ystäväiseni. Idolini yöeläjä Eerokin ilmoitti jo menevänsä pian nukkumaan! Minun tulee siis kiirehtiä. Näkemisiin, kuulemisiin ja lukemisiin!
Kauniita unia, Annin kuvia.
-Isoäiti miksi sinulla on kolme jalkaa?
-Jotta voisin siittää sinut paremmin.
-Mutta isoäiti, miksi sinulla on niiiiiiin pitkä?
-Jotta voisin koskettaa sinua syvemmältä.
Tule siis tänne lapseni, jotta voin tehdä sinut vielä punaisemmaksi.
Kommentit