Priviet!
Torstaina 12.10.2006 oli äitini syntymäpäivä. Äiti 43 v. Kuka unohtaa koko asian? Kuka joutuu perjantaina eli seuraavana päivänä soittamaan pikkusiskolleen, että olivatko syntymäpäivät eilen, ettei ainakaan mene todella väärin onnittelemaan myöhässä? MINÄ! Pikkusiskoni varmistuksen kuultuani ostin äidille hienon kortin ja onnittelin heti kun hän saapui kotiin töistä. Miten voi olla niin luuseri/nolo, että unohtaa perheenjäsenensä syntymäpäivän? No, torstai oli muutenkin kiireinen päivä. Taino, ei nyt ehkä kuitenkaan, mutta menoa minulla oli kyllä, joten kotiin pääsin vasta illalla myöhään, eikä silloin muista muuta kuin lysähtää sohvalle katsomaan telkkaria. Helposti unohtuu tuollaiset pikkuseikat kun on niin paljon muutakin asiaa hoidettavana ja muistettavana. Todellakin, muistaakseni koulun jälkeen kävin kyllä kotona piipahtamassa, mutta vain niin nopeasti, että hain tanssikamat, lähdin taas bussipysäkille ja siitä sitten 6 kilometriä takaisin keskustaan. Suuntasin kohti Lindkullaa, jossa kokoonnuimme muutamaksi tunniksi Toksovan Venäjän matkapoppoon kanssa. Lauloimme venäjäksi (huh niitä sanahirviöitä) ja kävimme läpi tärkeitä matkaan kuuluvia asioita. JA kaiken lisäksi torstai oli se päivä kun sai tuoda vaatteita lapsille vietäväksi Venäjälle Lindkullaan niin kävihän oma äitinikin vielä tuomassa pakkaamamme jätesäkin, koska en voinut sitä itse tuoda. Enkä silloinkaan muistanut syntymäpäivää! MURRÄYH. Lindullasta hoplaa suoraan tanssitunnille, sen jälkeen bussin odotusta, ajelua pimeässä (ah, ihana vaan katsoa kaikkia valoja ja se bussinpenkki on niin mukava...), kävelyä erittäin pimeän polun kautta (aina yhtä pelottavaa) ja sitten lysähdin sinne kotisohvalle. Niin ja ennen sitä ohitin naapurin (asuu siinä polun varrella) ja siellähän se mummeliini oli taas tietokoneellaan. Ollaan siskoni Maijun kanssa usein arvuuteltu, että mitäköhän hän tekee työkseen vai onkohan hän päivät pitkät koneellaan pelaamassa pelejä (hän pelaa ihan aina kun menee siitä ohi tai sitten surffaa internetissä) tai joskus kylläkin hönet näkee lyllertämässä minimaalisen koiransa kanssa ulkona. Se koira on PIENI. Taskukoiramallia tai jotakin vastaavaa. ja rakas naapurimme ei puhu edes kunnolla suomea. Ei varmaan sen mieskään. Kerran tämä nainen valitti minulle jotakin, mutta en tainnut saada mitään selvää. Se niistä naapureista.
Perjantaina vietin paljon aikaa tietokoneen ääressä, vaikka olisin ehkä voinut tehdä jotain paljon järkevämpääkin. Illalla kuitenkin menin juhlistamaan syysloman alkua ystäväni (jo ensimmäiseltä luokalta asti) Heinin luokse. Oli jälleen kerran aivan mahtavaa pitää hauskaa kavereiden kanssa ja jutella pitkästä aikaa joidenkin isostuttujen kanssa, joita ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Meno oli kova melkein koko yön, kunnes kaikki jotka olivat jääneet niin pitkäksi aikaa väsähtivät pahan kerran ja nukahtivat (osa saattoi sammua) suureen kasaan olohuoneen lattialle. Siitä hyvin kylmissäni heräsin joskus puoli kahdeksan maissa, keräsin kamppeeni ja siirryin omaan sänkyyn nukkumaan. Onneksi asun aivan Heinin naapurissa, joten matka ei ollut kovin pitkä. Lauantaina vanhemmat ilmoittavat lähtevänsä Turkuun yöksi, joten meidät lapset heitettiin mummille yöksi. Sehän ei sitten yhtään haitannut, sillä kutsu oli jo aikaisemmin käynyt Grindelle (=Kristiina), joka sattuu hyvin asumaan paaaaaljon lähempänä mummia kuin meitä. Ensin herkuttelin kaikilla mummin tekemillä ja vaarin ostamilla herkuilla. Illalla lähdin sitten pyöräilemään mummin hienolla pyörällä kemuihin. Kova oli meno ja takaisin pääsin joskus yöllä luultavasti joskus neljän aikoihin. Yöllä oli pelottavaa pyöräillä yksin. Pelkäsin vastaantulevia autoja. En tiedä miksi. Huvittavaa. Ne vaan ovat pelottavia. Ne pysähtyy viereen ja tulen kaapatuksi.
Sunnuntai kului mukavasti muodostelmaluistellen ja chillaillen. Maanantaina pikkusiskoni Liisan kaveri tuli meille yökylään ja sain olla kiusaamassa heitä molempia. Odotus Venäjänmatkaa kohti kasvoi kokoajan suuremmaksi. Oli niin vaikeaa kuvitella mitä siellä tuleekaan kohdatuksi. Minkälaista siellä on? Minkälaista siellä on olla? Tiistaina ohjelmanumerona oli pakkaaminen. Oikeastaan sana tunkeminen olisi kohdallani parempi vaihtoehto. Tai ryttääminen. Joku sellainen. Heitän vaan laukkuun puolet vaatteista ja survon ne sinne jotenkin, että kaikki mahtuu. Olen paniikissa muista tavaroista, koska en ollenkaan muistanut mitä kaikkea pitäisikään ottaa mukaan. Yleensä teen jonkinsorttisen listan. Onneksi äiti kokoajan muistutti passista niin tuli sekin mukaan (on hieman tärkeä). Taisi vielä käydä niin, että meni myöhään koneella istuminen ja herätys oli todella aikainen. Muistaakseni 7:30(?) oli lähtö. Näin syyslomalla kuudelta herääminen oli ihmeteko.
Siinä on niin oma tunnelmansa joka kerta kun on lähdössä leirille tai jonnekin vastaavalle. Aamulla aikaisin raahaa kamalasti tavaraa auton takakonttiin ja puoliunessa katselee maisemia autosta ja lähtöpaikalla on oma jännittynyt, mutta kuitenkin innostunut tunnelma. Paikalla on tuttuja ja vähemmän tuttuja ihmisiä ja on lähdössä heidän kanssaan yhdessä jonnekin vieraaseen paikkaan. Se on omituista. Ja kivaa.
18.10.2006 alkoi siis matkani Venäjälle Toksovan kylään. Siitä voin kertoa lisää vielä myöhemmin, tämä saa riittää tältä erää.
Kiitos ja Anteeksi.
Lähtöpaikalla varhain aamulla (Minä, Heini, Eero ja Elina +takana Jani heijastinlaukun kanssa).Torstaina 12.10.2006 oli äitini syntymäpäivä. Äiti 43 v. Kuka unohtaa koko asian? Kuka joutuu perjantaina eli seuraavana päivänä soittamaan pikkusiskolleen, että olivatko syntymäpäivät eilen, ettei ainakaan mene todella väärin onnittelemaan myöhässä? MINÄ! Pikkusiskoni varmistuksen kuultuani ostin äidille hienon kortin ja onnittelin heti kun hän saapui kotiin töistä. Miten voi olla niin luuseri/nolo, että unohtaa perheenjäsenensä syntymäpäivän? No, torstai oli muutenkin kiireinen päivä. Taino, ei nyt ehkä kuitenkaan, mutta menoa minulla oli kyllä, joten kotiin pääsin vasta illalla myöhään, eikä silloin muista muuta kuin lysähtää sohvalle katsomaan telkkaria. Helposti unohtuu tuollaiset pikkuseikat kun on niin paljon muutakin asiaa hoidettavana ja muistettavana. Todellakin, muistaakseni koulun jälkeen kävin kyllä kotona piipahtamassa, mutta vain niin nopeasti, että hain tanssikamat, lähdin taas bussipysäkille ja siitä sitten 6 kilometriä takaisin keskustaan. Suuntasin kohti Lindkullaa, jossa kokoonnuimme muutamaksi tunniksi Toksovan Venäjän matkapoppoon kanssa. Lauloimme venäjäksi (huh niitä sanahirviöitä) ja kävimme läpi tärkeitä matkaan kuuluvia asioita. JA kaiken lisäksi torstai oli se päivä kun sai tuoda vaatteita lapsille vietäväksi Venäjälle Lindkullaan niin kävihän oma äitinikin vielä tuomassa pakkaamamme jätesäkin, koska en voinut sitä itse tuoda. Enkä silloinkaan muistanut syntymäpäivää! MURRÄYH. Lindullasta hoplaa suoraan tanssitunnille, sen jälkeen bussin odotusta, ajelua pimeässä (ah, ihana vaan katsoa kaikkia valoja ja se bussinpenkki on niin mukava...), kävelyä erittäin pimeän polun kautta (aina yhtä pelottavaa) ja sitten lysähdin sinne kotisohvalle. Niin ja ennen sitä ohitin naapurin (asuu siinä polun varrella) ja siellähän se mummeliini oli taas tietokoneellaan. Ollaan siskoni Maijun kanssa usein arvuuteltu, että mitäköhän hän tekee työkseen vai onkohan hän päivät pitkät koneellaan pelaamassa pelejä (hän pelaa ihan aina kun menee siitä ohi tai sitten surffaa internetissä) tai joskus kylläkin hönet näkee lyllertämässä minimaalisen koiransa kanssa ulkona. Se koira on PIENI. Taskukoiramallia tai jotakin vastaavaa. ja rakas naapurimme ei puhu edes kunnolla suomea. Ei varmaan sen mieskään. Kerran tämä nainen valitti minulle jotakin, mutta en tainnut saada mitään selvää. Se niistä naapureista.
Perjantaina vietin paljon aikaa tietokoneen ääressä, vaikka olisin ehkä voinut tehdä jotain paljon järkevämpääkin. Illalla kuitenkin menin juhlistamaan syysloman alkua ystäväni (jo ensimmäiseltä luokalta asti) Heinin luokse. Oli jälleen kerran aivan mahtavaa pitää hauskaa kavereiden kanssa ja jutella pitkästä aikaa joidenkin isostuttujen kanssa, joita ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Meno oli kova melkein koko yön, kunnes kaikki jotka olivat jääneet niin pitkäksi aikaa väsähtivät pahan kerran ja nukahtivat (osa saattoi sammua) suureen kasaan olohuoneen lattialle. Siitä hyvin kylmissäni heräsin joskus puoli kahdeksan maissa, keräsin kamppeeni ja siirryin omaan sänkyyn nukkumaan. Onneksi asun aivan Heinin naapurissa, joten matka ei ollut kovin pitkä. Lauantaina vanhemmat ilmoittavat lähtevänsä Turkuun yöksi, joten meidät lapset heitettiin mummille yöksi. Sehän ei sitten yhtään haitannut, sillä kutsu oli jo aikaisemmin käynyt Grindelle (=Kristiina), joka sattuu hyvin asumaan paaaaaljon lähempänä mummia kuin meitä. Ensin herkuttelin kaikilla mummin tekemillä ja vaarin ostamilla herkuilla. Illalla lähdin sitten pyöräilemään mummin hienolla pyörällä kemuihin. Kova oli meno ja takaisin pääsin joskus yöllä luultavasti joskus neljän aikoihin. Yöllä oli pelottavaa pyöräillä yksin. Pelkäsin vastaantulevia autoja. En tiedä miksi. Huvittavaa. Ne vaan ovat pelottavia. Ne pysähtyy viereen ja tulen kaapatuksi.
Sunnuntai kului mukavasti muodostelmaluistellen ja chillaillen. Maanantaina pikkusiskoni Liisan kaveri tuli meille yökylään ja sain olla kiusaamassa heitä molempia. Odotus Venäjänmatkaa kohti kasvoi kokoajan suuremmaksi. Oli niin vaikeaa kuvitella mitä siellä tuleekaan kohdatuksi. Minkälaista siellä on? Minkälaista siellä on olla? Tiistaina ohjelmanumerona oli pakkaaminen. Oikeastaan sana tunkeminen olisi kohdallani parempi vaihtoehto. Tai ryttääminen. Joku sellainen. Heitän vaan laukkuun puolet vaatteista ja survon ne sinne jotenkin, että kaikki mahtuu. Olen paniikissa muista tavaroista, koska en ollenkaan muistanut mitä kaikkea pitäisikään ottaa mukaan. Yleensä teen jonkinsorttisen listan. Onneksi äiti kokoajan muistutti passista niin tuli sekin mukaan (on hieman tärkeä). Taisi vielä käydä niin, että meni myöhään koneella istuminen ja herätys oli todella aikainen. Muistaakseni 7:30(?) oli lähtö. Näin syyslomalla kuudelta herääminen oli ihmeteko.
Siinä on niin oma tunnelmansa joka kerta kun on lähdössä leirille tai jonnekin vastaavalle. Aamulla aikaisin raahaa kamalasti tavaraa auton takakonttiin ja puoliunessa katselee maisemia autosta ja lähtöpaikalla on oma jännittynyt, mutta kuitenkin innostunut tunnelma. Paikalla on tuttuja ja vähemmän tuttuja ihmisiä ja on lähdössä heidän kanssaan yhdessä jonnekin vieraaseen paikkaan. Se on omituista. Ja kivaa.
18.10.2006 alkoi siis matkani Venäjälle Toksovan kylään. Siitä voin kertoa lisää vielä myöhemmin, tämä saa riittää tältä erää.
Kiitos ja Anteeksi.
Kommentit